Vuorikiipeilyn aloittaminen
Vuorikiipeilyn aloittaminen Suomessa on kohtuullisen haastavaa, sillä täällä harrastusmahdollisuuksia ei juurikaan ole. Suomessa ei ole yhtään vuoristoa, joten harrastajan on matkustettava kohteisiin, joista niitä löytyy. Eniten vuoristoja löytyy Aasiasta, Etelä-Amerikasta ja Afrikasta. Toki pienempiä kohteita pääsee valloittamaan jo Euroopan kamaralla.
Kaikki alkaakin siis siitä, että harrastuksen aloittaja etsii itselleen sopivan kohteen. Summit Post -niminen sivusto listaa erilaisia vuoria ja sitä, millaisille vuorikiipeilijöille ne sopivat. Budjetti vaikuttaa kohteen valintaan kuitenkin merkittävästi, sillä kaukaisemmat kohteet maksavat enemmän kuin lähikohteet. Reissua varten on hyvä luoda budjetti, johon kirjataan pakolliset kulut, välineiden hankintakulut ja käyttörahan jokaiselle päivälle. Kun budjetti on luotu, on aika tarkastella, minne päin omalla budjetilla pääsee. Kohteet valitsemiseen vaikuttaa tietysti myös se, onko kyseessä ensimmäinen kerta vuorilla ja tarvitaanko kiipeilemiseen opasta. Omia taitoja ei tule koskaan yliarvioida, sillä vuorikiipeileminen on yllättävää ja haastavaa Aloittelija lähtee siis tietysti matkaan oppaan kanssa, jotta saa apua ja neuvoja tarvittaessa.
Valitse sopiva vuodenaika kiipeilyyn
Eri maanosissa kiipeillään eri vuodenaikoina. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa meidän talvemme on parasta aikaa kiipeillä. Sen sijaan Aasiassa voi kiipeillä aina keväästä syksyyn. Vuodenaika määrittää sen, mihin kannattaa lähteä kiipeilemään. Vuoret eivät kuitenkaan lopu aivan heti, joten jokaiselle vuodenajalle löytyvät omat vuorensa.
Aloittelijalle voidaan suositella kiipeilyn aloittamista kesällä. Talven pakkasilla sääolosuhteet voivat käydä liian rankaksi, sillä yöllä pakkaslukemat voivat laskea todella alas. Myös tuuli on paljon purevampi talvella. Kesällä vuorilla pärjää päivisin t-paidalla ja shortseilla, joten tällaiset olosuhteet ovat aloittelijan kannalta paremmat. Kun kokemusta kertyy enemmän, voi vuorikiipeilemään lähteä myös talvella.
Panosta kunnon varusteisiin
Varusteisiin ei voi oikeastaan koskaan panostaa liikaa. On järkevämpää ostaa kerralla kunnon varusteet ja maksaa enemmän kuin hankkia uudet varusteet joka reissulle. Tärkeintä on valita sopivat kengät, jotka eivät hierrä. Rakot jaloissa tekevät vuorikiipeilyn erittäin hankalaksi. Kävelemisen mukavuuteen vaikuttavat myös hyvät sukat, jotka hengittävät, eivät paina nilkkoja. Vaatetuksen kohdalla on syytä olla mukana niin lämmintä vaatetta, kevyttä vaatetta kuin myös sateen kestävät varusteet.
Vuoristolla pidetään taukoja ja nukutaan öitä, joten viihde tulee myös tarpeeseen. Teltassa levätessään voi selailla uutisia tai pelata nettikasinolla. Kiipeilijä voi esimerkiksi lukea kokemuksia igame nettikasinosta ja laittaa pienen vedon menemään. Näin voi saada hieman ylimääräistä rahaa seuraavaa reissuaan varten. Nettikasinolla voi rentoutua pelaamalla joko kolikkopelejä tai pöytäpelejä. Rohkea panostaja palkitaan suurilla voitoilla, jotka tulevat monesti tarpeeseen. Aina uusien kiipeilyreissujen tullessa eteen kiipeilijä voi nimittäin huomata, että tarvitseekin lisää varusteita. Mitä haastavimmiksi reitit käyvät, sitä enemmän varusteita tarvitaan. Teltan ja makuupussin tulee toki olla laadukkaita heti alusta alkaen, sillä parhaimmillaan hyvälaatuinen makuupussi voi estää kiipeilijän kylmettymisen.
Vuorikiipeilyn aloittaminen vaatii kohtalaisen suuren rahallisen panostamisen niin varusteiden kuin kohteisiin matkustamisen suhteen. Parhaimmillaan se on kuitenkin harrastus, joka antaa paljon ja tuo huimia kokemuksia.